Suomen Kauppakeskustapahtumat on tapahtuma-alan moniottelija. Olemme erikoistuneet toteuttamaan kauppakeskuksille asiakkaita houkuttelevia yleisötapahtumia ja somistuksia. Meiltä luonnistuvat myös näyttävät muotinäytökset sekä henkilökunnalle ja muille sidosryhmille suunnatut tapahtumat bileistä lehdistötilaisuuksiin.
Olemme täyden palvelun tapahtumatuottaja. Ideoimme ja suunnittelemme. Etsimme puhuttelevimmat esiintyjät, mukaansa tempaavimmat juontajat ja houkuttelevimmat vetonaulat. Tuomme paikalle tarvittavan tekniikan ja tekijät. Somistamme tilan tunnelmaan sopivaksi. Pidämme langat käsissä tapahtuman aikana ja ennen sitä. Lopuksi siivoamme jälkemme. Kauttamme saa tapahtumat avaimet käteen -periaatteella, mutta otamme ilolla kopin myös yksittäisistä osa-alueista. Mikä vain kokonaisuuden kannalta on toimivinta.
Meille on tärkeää, että tapahtumamme ovat ajan hermolla ja ne huomioivat yleisön, jota tavoitellaan. Haluamme tarjota elämyksiä ja kokemuksia, mutta turvallisuus on meille aina vakava asia. Mietimme mielellämme koko tapahtuman visuaalisuutta sekä yleisöä aktivoivia elementtejä. Ja hoidamme puolestanne vaikka tapahtuman sometuksen, jos niin toivotaan.
Tehdään yhdessä tapahtuma, joka saa asiakkaiden silmät loistamaan!
Joulu, halloween tai pääsiäinen. Koulun tai kesän aloitus. Hyvinvointia ja lemmikkejä. Muotia ja kauneutta. Senioreita unohtamatta! Teematapahtumien avulla huomioidaan eri asiakasryhmät, vuodenajat ja liikkeiden tarjonta.
Lapsille suunnatut tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pop. Satumaiset esiintyjät, Pipsa Possu ja muut hahmot toimivat vetonauloina. Erilaiset toimintapisteet ilahduttavat ja saavat viihtymään. Näiden tapahtumien myötä kauppakeskus on varmasti täynnä Hupia ja Hulinaa!
Varma kevään ja syksyn merkki: hintakamppis. Tapahtuma, jota asiakkaat osaavat jo odottaa. Somistamme kauppakeskuksen tunnelmaan sopivaksi, etsimme osaavat juontajat ja mietimme oheisohjelman kisailuja myöten.
Somistukset ovat loistava keino luoda tunnelmaa ja kiinnittää asiakkaiden huomiota. Vuodenajat juhlapyhät ja teemat tarjoavat meille jatkuvaa inspiraatiota. Visuaalisella ympäristöllä on ostokokemukselle väliä, jos meiltä kysytään. Näyttävimmät päätyvät usein someen markkinoiden itse itseään.
Tämän hetken kiinnostavimmat artistit, viihdyttävimmät ohjelmanumerot yhdistettynä taitaviin housteihin ja muuhun oheisohjelmaan. Seuraamme alati hiljaisia signaaleja, jotta tietäisimme, mikä ja kuka toimii vetonaulana.
Me rakastamme muotia. Erityisesti sellaisia muotitapahtumia, jotka tarjoavat käytännön vinkkejä ja inspiraatiota ihan jokaisen pukeutumiseen. Toteutamme isompia ja pienempiä muotinäytöksiä vuosikymmenten kokemuksella.
Kaikki tapahtumat räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaan kohdeyleisö ja muut resurssit huomioiden. Laajan kumppaniverkoston avulla kauttamme järjestyy niin esiintyjät, juontajat, tapahtumien tekijät, tekniikka kuin somistuksetkin.
Seuraa meitä